Kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi elämäkerraksi yhdellä teolla

CLIENT

YEAR

SCOPE

Siltala Kustannus

2018-2021

Viestintä ja mediasuhteet
Tapahtumat

Mikä voisi mennä pieleen, kun kutsuu karaokebaarin vähän liian täyteen toimittajia ja istuttaa heidän eteensä kahdeksi tunniksi formulakuljettajan, jonka tavaramerkki on vähäpuheisuus? Kun pieteetillä tekee, niin ei tietenkään mikään.

Kari Hotakaisen kirjoittama Tuntematon Kimi Räikkönen -kirja julkaistiin elokuussa 2018 ja se löi loppuvuoden aikana kaikki ennätykset: kaikkien aikojen myydyin elämäkerta Suomessa, kaikkien aikojen myydyin äänikirja, kaikkien aikojen myydyin urheilukirja. Eivätkä monet myydyt käännösoikeudet olleet vielä edes ehtineet tuottaa hedelmää. Kirjan ilmestyessä pelkästään ensimmäisen viikon aikana siitä tehtiin yli 600 lehtijuttua.

Tämä kaikki saavutettiin yhdellä pieteetillä jokaista yksityiskohtaa myöten koordinoidulla pressitilaisuudella, muuta ei tarvittu.

”Varhaisessa vaiheessa Kari Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaprojektia totesimme, että kirjan lanseeraus sekä mediastrategian luominen tulevat vaatimaan sen kaltaista PR-puolen osaamista, josta meillä ei ole kustantamona kokemusta. Tästä alkoi Mellakan kanssa erittäin antoisa ja stressitön yhteistyö, jonka lopputuloksena täydellisesti läpi vedetty kirjan lanseerauspäivä. Tätä lopputulosta voi vain ihmetellä: satoja lehtijuttuja, suoraa lähetystä usean eri kanavan voimin tilaisuudesta sekä ennätysmyynti kirjalle. Kaikki tämä kuitenkin vailla kiirettä ja kirjailijaa sekä päähenkilöä kunnioittaen. Emme kustantamona voisi olla tyytyväisempiä lopputulokseen. Olemme jatkaneet yhteistyötä tämän jälkeen menestyksekkäästi, ja voin lämpimästi suositella kokemusten perusteella Mellakka Helsinkiä kaikille.”

– Arto Forsten, Myynti- ja markkinointipäällikkö, Kustannusosakeyhtiö Siltala

Highlights

  1. 600 artikkelia mediassa julkaisuviikon aikana
  2. Suomessa kaikkien aikojen myydyin elämäkerta, urheilukirja, äänikirja
Palvelut, Strateginen suunnittelu, Vaikuttajat
Valion kiertävä reseptikirja keräsi tarinoita ja nosti tunteita
Tapahtumat, Viestintä ja mediasuhteet
Business Finland – osaamiselle ja innovaatioille kansainvälistä medianäkyvyyttä
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Strateginen suunnittelu, Vaikuttajat
Vastavirtaan uiva Saimaan Tuore nousi suomalaisten kalabrändien ykköseksi
Tapahtumat, Vaikuttajat, Vastuullisuusviestintä
Makialle sataprosenttisen vastuullinen vaatemallisto, totta vai tarua?
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Tapahtumat, Vaikuttajat
Kuinka tehdä Suomen tunnetuimmasta tuntemattomasta brändistä näkyvä? 
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Strateginen suunnittelu, Vaikuttajat
Vuoden varainhankintateolla kerättiin yli miljoona nuorten kriisiavulle
Konsultointi ja valmennus, Tapahtumat, Vaikuttajat
Roosa nauhan viesti esiin vaikuttajien kautta – ennätystulokset puhuvat puolestaan
Konsultointi ja valmennus, Strateginen suunnittelu, Tapahtumat
Mellakka sähköisti Verge Motorcyclesin kansainvälisen viestinnän
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Tapahtumat
Sosiaalisella medialla ennätyksiin Tuomaan markkinoilla
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Tapahtumat, Viestintä ja mediasuhteet
Somerytinällä Tuskan kävijäennätykseen
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Strateginen suunnittelu, Tapahtumat
Mujin lippulaivamyymälän avajaisia ja 1 000 ihmisen jonoa seurattiin suorissa lähetyksissä
Tapahtumat, Vaikuttajat
Vaikuttajien somekanavien totaalinen haltuunotto teki Nelly.comista kerralla tunnetun
Tapahtumat, Vaikuttajat, Viestintä ja mediasuhteet
Brändiaktivoinnit toivat Suomen tunnetuimman karhun ihmisten joukkoon
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Tapahtumat, Viestintä ja mediasuhteet
HSY:n Mullankumous kiinnitti katseet biojätteen kierrätyksen merkitykseen
Tapahtumat, Vaikuttajat, Viestintä ja mediasuhteet
Lykon lanseeraus sai jopa ruotsalaiselta medialta kehut: ”Hyvä Suomi!”