Kuinka tehdä Suomen tunnetuimmasta tuntemattomasta brändistä näkyvä? 

CLIENT

YEAR

SCOPE

Myllyn Paras

2020-

Strateginen suunnittelu
Vaikuttajayhteistyöt
Viestintä ja mediasuhteet
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto
Vastuullisuusviestintä


Makaronien markkinajohtaja. Pakastetuotteiden markkinajohtaja. Suomen 4. arvostetuin elintarvikebrändi. Lähes 100-vuotinen historia kotimaisena vastuullisena ruoantuottajana. Hyvinkään suurin työnantaja ja ylpeys, joka tekee tuotannon sivuvirroista energian paitsi omaan käyttöönsä niin myös yli 200 hyvinkääläiskotiin. Silti Myllyn Parhaalla oli ongelma, joka Mellakan tuli ratkaista. 

Myllyn Paras oli arkinen brändi, joka oli yhtä aikaa valtavan tunnettu ja silti tuntematon. Sen tuotteita löytyi lähes jokaisen suomalaiskodin kuiva-ainekaapista. Mutta brändi oli silti monessa mielessä näkymätön, supisuomalaiseen tapaan ei juuri huudellut itsestään tai olemassaolostaan, vaan antoi tekojen puhutella. 

Myllyn Paras haki myyntiin vauhtia ja Mellakka sai tehtäväkseen tehdä näkymättömästä näkyvän. Ehdimme juuri tehdä suunnitelman toimenpiteistä vuodeksi kun korona iski Suomeen varhain keväällä 2020. Kun hallitus kertoi suorassa uutislähetyksessä rajoittavansa liikkumista maan sisällä ja ulkorajoilla, ihmiset ryntäsivät kauppoihin ja alkoivat hamstrata. Kauppojen hyllyt ja jopa kauppojen keskusvarastot tyhjenivät peruselintarvikkeista. Pitkään säilyvistä, tutuista ja turvallisista, mutta arjessa huomiota herättämättömistä tuotteista. Kuten makaronista. 

Myllyn Parhaan tuotantolaitoksessa Hyvinkäällä koronahamstraus laittoi liikkeelle poikkeusolot. Sisäänostojen määrä moninkertaistui. Mylly laitettiin jauhamaan kolmessa vuorossa ja makaronikoneet lauloivat yötä myöten. 

Huomasimme heti, että tässä oli tilaisuutemme! Ei tarvinnut kovin paljon vihjailla, että media löysi tiensä kauppojen tyhjien hyllyjen ääreltä ihmettelemään, että missä sitä makaronia Suomessa oikein syntyy. Tässä vaiheessa meillä oli kaikki valmiiksi mietittynä ja pohjustettuna. Toimitusjohtaja Miska Kuusela sai tyynnytellä uutislähetyksissä, että ruokahuollon ketju toimii poikkeusoloissakin. Kotimaista viljaa on varastoissa pitkäksi aikaa, mylly jauhaa, makaronikone käy ja vähittäiskauppa myy. Kymmenet makaronin hamstrauksesta kertovat jutut kiteytyvät MTV3:n uutisten otsikkoon: Hamstraajat hamstraa, mutta Myllyn Parhaan toimitusjohtaja lupaa: “Makaroni ei lopu Suomesta”. Eikä se missään vaiheessa loppunutkaan. 

Yhteistyö Myllyn Parhaan kanssa on toki ollut muutakin kuin poikkeusoloja. On tehty valotaidetapahtumaa, laitettu Sami Kuronen käsineen leipomaan someen, järjestettyjen pakastetuotteiden myynti paikallisen urheiluseuran hyväksi ja tietenkin piparinleivonnan jokavuotiset SM-kilpailut. Sekä tietenkin kerrottu median välityksellä miten torttutaikinaa tehdään Myllyn Parhaan “joulupukinpajassa” kesähelteilläkin ja järjestetty somessa torttulive.

Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Strateginen suunnittelu, Vaikuttajat
Saarioisten laatikoilla kasvanut – Vappu Pimiän avulla laatikot lähemmäs ihmisten arkea
Palvelut, Tapahtumat, Vaikuttajat
Beyond Retrolle luotu Suomen valloitussuunnitelma toteutui ennätyksellisesti
Tapahtumat, Vaikuttajat
Kalevala Korun Ilmattaren häissä katse kiinnittyi uusiin vihkisormuksiin
Strateginen suunnittelu, Vaikuttajat
Podcast-tuotannon ja vaikuttajamarkkinoinnin yhdistelmä räjäytti Myyrmanni-dokumentin
Tapahtumat, Viestintä ja mediasuhteet
Business Finland – osaamiselle ja innovaatioille kansainvälistä medianäkyvyyttä
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Tapahtumat, Viestintä ja mediasuhteet
Somerytinällä Tuskan kävijäennätykseen
Tapahtumat
Sinebrychoffin festarikiertueella on stadion-luokan bändin mittakaava
Konsultointi ja valmennus, Strateginen suunnittelu, Tapahtumat
Mellakka sähköisti Verge Motorcyclesin kansainvälisen viestinnän
Tapahtumat, Vaikuttajat, Viestintä ja mediasuhteet
Selviytyisitkö sinä Storytel – Orwell 1984 -pakohuonepelistä?
Palvelut, Tapahtumat, Vaikuttajat
Lentävä lähtö juoksukauteen Sauconyn huippukengillä
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Strateginen suunnittelu, Tapahtumat
Mujin lippulaivamyymälän avajaisia ja 1 000 ihmisen jonoa seurattiin suorissa lähetyksissä
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Vaikuttajat
Brändilähettilään avulla Vichystä luotettava merkki
Tapahtumat
Battery on aina siellä missä tarvitaan energiaa
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Tapahtumat
Sosiaalisella medialla ennätyksiin Tuomaan markkinoilla
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto, Strateginen suunnittelu, Tapahtumat
Lux Helsinki – talven valopilkku kävijäennätyksiin some- ja medianäkyvyydellä