Sosiaalisella medialla ennätyksiin Tuomaan markkinoilla
CLIENT
YEAR
SCOPE
Tuomaan markkinat
2020–2023
Sosiaalinen media ja sisällöntuotanto
Tapahtumat
Mellakka on tehnyt Tuomaan Markkinoiden kanssa yhteistyötä vuodesta 2020. Muutaman poikkeusvuoden jälkeen tunnelmallinen tapahtuma tahkosi ennätyksiä niin kävijämäärien kuin somenkin suhteen.

Mellakan ja sittemmin taas kotikentälleen palanneiden Tuomaan Markkinoiden yhteistyö vuonna 2020 alkoi kuten moni muukin asia koronapandemian aikaan – peruutuksella.
Vaikka tapahtumaa ei voitu järjestää tuttuun tapaan livenä, haluttiin se kuitenkin toteuttaa poikkeusaikojen sallimissa raameissa. Uudet suunnitelmat pantiin tulille ennätysajassa, tapahtuma siirtyi verkkoon ja Mellakka opasti yleisön virtuaalisille joulumarkkinoille.
Seuraavakin vuosi meni osittain poikkeusoloissa, kun Tuomaan markkinoita vietettiin turvavälein Kauppatorilla. Vuonna 2022 Mellakan sometiimi pääsi vihdoin toden teolla kanavoimaan sisäisiä jouluttajiansa, kun Tuomaan Markkinat palasivat Senaatintorille täydessä loistossaan. Ja markkinat rikkoivat kävijäennätyksensä!
Panostukset Instagramiin kannattivat, sillä kanavan ääreen löysi tiensä lähes tuhat uutta seuraajaa ja tapahtuman hashtagilla jaettiin 2 800 ihanaa tunnelmakuvaa. Suunnittelimme ja toteutimme Tuomaan markkinoiden Instagramiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Reels-videosarjan. Eri kohderyhmille räätälöidyt neljä videota saivat yhteensä noin 170 000 näyttökertaa ja tavoittavat valtavasti uutta yleisöä.


Highlights
- Vuonna 2022 Tuomaan Markkinat sai lähes tuhat uutta seuraajaa Instagramissa
- Mellakan suunnittelema ja toteuttama Instagram Reels -sarja keräsi noin 170 000 näyttökertaa